Pertti Huitu piti uuden valtuuston aloituspuheen 2.6.2025
Julkaistu:
Uuden valtuustokauden avauspuheenvuoro 2.6.2025
ENNAKKOLUULOTTOMASTI KOHTI TULEVAA
Arvoisat valtuutetut, hyvät viranhaltijat, hyvät kuulijat,
tämän kokouksen kokoonkutsujan ominaisuudessa esitän lämpimät onnittelut kaikille valtuutetuille. Saimme äskeisissä vaaleissa valtakirjan äänestäjiltä, oman kotikuntamme asukkailta. Se merkitsee äärimmäisen suurta luottamuksen osoitusta, ja meidän odotetaan osoittautuvan saamamme luottamuksen arvoisiksi. Palvelemme tulevina kuntapäättäjinä kaikkia kuntalaisia, emme ainoastaan omien äänestäjäryhmiemme emmekä asuinpaikkojemme edustajina.
Edessämme siintää monessa suhteessa epävarma ja muutosten kyllästämä nelivuotiskausi. Geopoliittisiksi mannerlaattojen murroksiksi luonnehditut nykyiset kehityskulut ulottuvat välillisesti Säkyläänkin. Tulevaisuuteen suuntaaminen on tärkeää meille päätöstentekijöille ja koko Säkylälle. Uteliaalla suhtautumisella ja ennakkoluulottomuudella voimme tulkita hiljaisia signaaleja päätellä asioita ennakoiden, ja viisaalla rohkeudella rakentaa skenaarioita, ennusmalleja. Tärkeäksi nousee kyky tunnistaa mikä on olennaista ja merkittävää. Varmaa vain on epävarmuus ja ennakoimattomat yllätykset. Viime valtuustokaudelta esimerkkeinä sellaisista käyvät korona, kyberhyökkäys, Venäjän täysimittainen sota Ukrainassa ja Hyvinvointialueen valmisteleman palveluverkkoselvityksendramaattinen toteutus. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö todellisia yllätyksiä sattuisi alkavallekin kaudelle.
Haluankin kannustaa meitä ennakkoluulottomuuteen, vakiintuneiden ajattelumallien ravisteluun, joustavuuteen ja tulevaisuuteen suuntautumiseen. Me tarvitsemme myös luovuutta, jotta koko Säkylä ja sen asukkaat, yritykset ja elinkeinoelämä, kunta, järjestöt ja kaikki muutkin toimijat selviämme edessä olevista haasteista.
Vuosien mittaan valtio on enenevästi siirtänyt kuntien vastuulle yhä uusia tehtäviä. Työllisyydenhoito jalkautui Säkylään vuoden alusta, ja on lähtenyt liikkeelle positiivisin odotuksin.
Kunnan elinvoiman vahvat pilarit ovat hyvinvoiva teollisuus ja yritykset sekä varuskunta. Niiden menestykseen on hyvät edellytykset jatkossakin. Säkylän tunnetusti vankka, uudistuskykyinen ja -haluinen erikoisviljely ja eläintuotanto jatkojalostavine teollisuuslaitoksineen ovat erittäin elinvoimaisessa vaiheessa, samoin teknologiateollisuuden ja logistiikan monipuoliset ja toimintojaan laajentavat yritykset. Uskon, että myös me päättäjinä voimme vaikuttaa kehitysedellytysten vahvistamiseen ja siten Säkylän entistäkin tiiviimpään kytkeytymiseen Etelä-Satakunnan teolliseen infrastruktuuriin. Samalla pyrimme kaikin keinoin tukemaan uusien yritysten perustamista ja sijoittumista kotikuntaamme.
Alueen kuntien välinen yhteistyö on rakentunut suotuisasti, käytännön esimerkkeinä ympäristö- ja työvoimapalveluitten tuottaminen. Ennakoin ja pidän suorastaan välttämättömänä yhteistyön syventämistä entisestään. Suuria haasteitamme, myös koko Satakunnassa, ovat aleneva väestökehitys, lasten ja nuorten osuuden vähentyminen ja uhkaava pula osaavasta työvoimasta.Kun vielä valtionrahoituksen osuus on mitä ilmeisimmin laskemassa näen tulevaisuuden Suomessa siintävän myös kuntaliitoksia. Ne eivät liene suoranainen uhka meille. Ne eivät kenties etene perinteisiä latuja noudatellen, vaan toteutunevat vaikkapa kuntatehtävien eriytymisinä tai eräänlaisina välimuotoina, hybridimalleina, konserni- tai konsortiopohjalta.
Palvelujen saatavuus on yhteinen huolenaiheemme väestön ikääntyessä. Perusterveydenhuollon ja kunnan omien hyvinvointitoimenpiteiden saralla riittää tehtävää. Hyvinvointialueen ja kunnan yhteistyön rakentamien vaatii paneutumista. Nuoret on saatava liikkumaan.
Arvoisat valtuutetut,
me edustamme erilaisia poliittisia näkemyksiä, ammattialoja ja elämänkokemuksia. Taustamme on rikkaus, jokaisen panosta tarvitaan ja sen tuoma lisäarvo on arvokas.
Rohkaisen meitä kuuntelemaan kuntalaisten, yhteisöjen, yritysten ja muitten sidosryhmien huolia ja ehdotuksia herkällä korvalla ja saattamaan näkökohdat asioitten ja päätösten valmisteluun. Avoin viestintä ja kanssakäyminen kuntalaisten kanssa ovat tärkeäitä.
Kunnan palveluksessa on osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö. Se ansaitsee täyden tukemme asioitten valmistelussa ja toimeenpanossa. Odotamme heiltä vastavuoroisuutta, aloitteellisuutta palvelualttiutta, tehtäviin paneutumista ja tuloksellisuutta. Toivon ja vetoan sen puolesta, että meidän luottamushenkilöiden ja viranhaltijoitten yhteistyö sujuu saumattomasti, rakentuu keskustelevan ja asioihin paneutuvan ratkaisuhakuisen kulttuurin varaan, molemminpuolisen luottamuksen ja kunnioituksen hengessä.
Itselleni olen asettanut tavoitteiksi alkavalle kaudelle seuraavat: huolellinen asioihin paneutuminen, aktiivinen osallistuminen, rakentava ote, tiivis yhteistyö, avoin ja rehellinen vuoropuhelusekä keskinäisen luottamuksen ilmapiirin luominen. Toivon, että jokainen meistä voisi yhtyä näihin tavoitteisiin.
– Arvoisat valtuutetut, saan nyt virallisesti avata tämän uuden kunnanvaltuuston ensimmäisen kokouksen.