Sydän Säkylässä – Onnellinen kuntalainen


Säkylä on kaiken ikäisten ihmisten kotikunta. Meillä on oltava mahdollisuus asua kunnan kaikilla elinvoimaisilla kylillä vauvasta vaariin. Tiedämme, että Säkylä syntyy suunnitelmallisella työllä ja rakentamalla konkreettisten toimenpiteiden pohjalle.

Haluamme varmistaa, että nuoret löytävät täältä paikkansa, palaavat opiskelujenkin jälkeen, perustavat perheensä ja uskaltavat ostaa kotitalon.

Hyvä koti löytyy myös vuokra-asunnosta. Päätöksentekijöiden on tulevalla valtuustokaudella turvattava edellytykset, että Säkylän Talot-yhtiö kykenee tarjoamaan ajanmukaisia asuntoja kilpailukykyisin ehdoin asukkaillemme.

On huolehdittava, että hyvän arjen ja tulevaisuuden varmistavat sivistyspalvelut – varhaiskasvatuksesta kouluihin, kirjastosta liikuntaan, kulttuurista kansalaisopistoon – ovat meille kaikille kuntalaisille laadukkaita, ihmisen kokoisia ja helposti saatavilla.

Kaikkien päätösten tulee perustua kokonaisvaltaiseen vaikutusten arviointiin, ja niitä on pystyttävä muuttamaan olosuhteiden muuttuessa.

Tahdomme varmistaa, että kaikki pärjäävät.

Kotikuntaamme tulleet uudet työllisyyspalvelut on saatava hyödyntämään täysimääräisesti niin asukkaiden kuin yritystemme tarpeita.

On selvitettävä mahdollisuuksia palvelulinjoille, joiden avulla asumista tuetaan pitäjämme reuna-alueillakin.

Vaikutamme kunnan ja Sata-hyvinvointialueen yhteistyöhön asukkaittemme hyvinvoinnin turvaamiseksi. Olennaista on, että valvomme kuntalaisten saamien sotepalveluiden laatua ja puutumme aktiivisesti niiden riittävyyteen.

Haluamme vahvistaa ja tukea sitä kaikkea hyvää, mitä meillä on jo nyt. Kylien aktiivisuus,
vapaaehtoisten kulttuuritoiminta, yhdistysten valtava panostus hyvinvointiin, ja menestyksekäs
yritystoiminta – näihin kaikkiin vaikutamme kunnan päätöksenteossa positiivisella tavalla.