VALTUUSTORYHMÄ 2021 -2025
2021 – 2025
Valtuustoryhmän muodostavat 6 varsinaista valtuutettua sekä kaksi varavaltuutettua.
Valtuustokauden 2021-25 aikana yksi merkittävimmistä ryhmämme aikaansaamista muutoksista on nuorisovaltuuston edustajien saanti sivistys- ja tekniseen lautakuntaan. Edellisellä valtuustokaudella kokoomuksen ryhmä jätti siitä aloitteen (9.11.2020) ja nuorisovaltuusto itsekin lähetti asiasta kirjelmän. Asia ei edennyt valtuustoaloitteena, mutta uutta hallintosääntöä hyväksyttäessä siihen tehtiin muutosesitys ja nuorisovaltuuston edustajat ovat uuden hallintosäännön mukaisesti läsnä- ja puheoikeudellisia näiden kahden lautakunnan kokouksissa. Samaisessa valtuuston kokouksessa 13.11.2023 saimme hallintosääntöön kaksi muutakin merkityksellistä muutosta liittyen hallintojohtajan tehtäviin ja vastuuseen.
Teimme aloitteen myös Säkylän raittien siistinä pitämisestä (Säkylä siistiksi sakilla, maaliskuu 2022). Kunnanjohtajan pohjaesitys aloitteen merkitsemisestä loppuun käsitellyksi eteni kunnanhallituksesta maaliskuussa 2024, mutta valtuustossa se 25.3.2024 palautettiin äänestyksen jälkeen uudelleen valmisteltavaksi tekniseen lautakuntaan.
Lue valtuustossa esittämistämme asioista.
VALTUUSTOALOITTEEMME
| 9 # | 26.5.2025 | Lumitykin hankinta Säkylän kunnalle. | Lähetetty kunnanhallituksen valmisteltavaksi 26.5.2025 ja seuraavalle valtuustolle esiteltäväksi. | |
| 8 # | 25.3.2024 | Säkylästä poismuuttaneiden kontaktointi | Lähetetty kunnanhallitukseen valmisteltavaksi 25.3.2024 | Käsitelty valtuustossa 26.5.2025. Toteutus vaillinaisena naapurikuntiin. Seuraamme syksyllä 2025 tuloksia. |
| 7 # | 21.3.2022 | Säkylä siistiksi sakilla | Palautettu uudelleen tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi (25.3.2024) | |
| 6 # | 14.11.2022 | Digitaalisen tiedotuksen lisääminen | Käsitelty valtuustossa 25.3.2024 ja todettu loppuun käsitellyksi. Ei toimenpiteitä. | Valtuuston päätös. |
| 5 # | 16.8.2021 | Aloitteet kunnan sivustolle | Sivusto on ilmestynyt kunnan sivuille (22.2.2022). | https://www.sakyla.fi/tietoa-kunnasta/valtuusto-ja-kuntalaisaloitteet/ |
| 4 # | 4.10.2021 | Hankkeet näkyviin kunnan sivustolle | Sivistystoimialan hankkeet löytyvät kunnan www-sivustolta. (22.2.2022) Muita hankkeita ei listata. | https://www.sakyla.fi/kasvatus-ja-opetus/sivistystoimen-kehittamishankkeet/ |
| 3 # | 13.12.2021 | Ostolaskut näkyviin | Käsitelty valtuustossa 5.6.2023. Ostolaskut julkaistaan 2 kertaa vuodessa excel-muodossa. | Kunnan www-sivu. |
| 2 # | 13.12.2021 | Taloudelliset vaikutukset näkyviin erikseen pohjaesityksiin | Todettu valtuustossa 5.6.2023 loppuun käsitellyksi. Ei toimenpiteitä. | Valtuuston päätös |
| 1 # | 28.2.2022 | Lähiruokapäivä varhaiskasvatukseen ja kouluihin kerran kuukaudessa. Haaste myös seudun ruokaraaka-aineita tuottaville ja elintarviketeollisuudelle. | Todettu valtuustossa 6.6.2022 loppuun käsitellyksi. Ei toimenpiteitä. | Valtuuston päätös |
![]() | Marjo Jaspa | puheenjohtaja | marjo.jaspa(@)gmail.com | 040 759 2442 |
![]() | Kullervo Kauppi | varapuheenjoht. | kullervo.kauppi(@)gmail.com | 040 767 1464 |
![]() | Pertti Huitu | pertti.huitu(@)luukku.com | 050 377 2000 | |
![]() | Jani Peltonen | jani.peltonen(@)makila.com | 044 072 2331 | |
![]() | Susanna Salo-Kimppa | susanna.salo-kimppa(@)hotmail.com | 050 363 9050 | |
![]() | Mikko Torkkeli | mikko.torkkeli(@)torkkeli.eu | 050 528 0144 | |
![]() | Martta Saarinen | 1. varavalt. | marttasofia.saarinen(@)gmail.com | 045 154 6560 |
![]() | Päivi Antikainen | 2. varavalt. | antikainenpaivi(@)gmail.com | 040 595 3046 |







